Turvallisuus

Elektronisten tekstiilien toteuttamisessa työskennellään sähkön kanssa, joten erityistä huomiota tulee kiinnittää sähkölaitteiden huolelliseen käsittelyyn. Kytke virta pois päältä teoksista aina, kun rakennat tai ohjelmoit niitä sekä silloin kun ne eivät ole käytössä. Noudata aina laitevalmistajan ohjeita.

Pidemmässä säilytyksessä niistä tulee poistaa paristot ja asetella teos siten, että oikosulun mahdollisuutta ei ole. Oikosulut voivat aiheuttaa laitteiden rikkoutumisen tai pahimmillaan tulipalon. Oikosulussa pariston navat yhdistyvät suoraan toisiinsa ja se voi kuumentua. Paristojen napojen päälle voi laittaa palan teippiä. E-tekstiileissä käytetään usein sähköä johtavaa lankaa, jossa ei lähtökohtaisesti ole eristävää kerrosta päällä. Tällöin pariston navat yhdistyvät haitallisesti, jos langat koskettavat toisiaan. E-tekstiilien rakentamiseen tarkoitetut komponentit voivat olla myös pesunkestäviä. Tämä tarkoittaa, että paristo tulee poistaa aina ennen pesua ja noudattaa muutoinkin laitevalmistajan ohjeita.

Tämän oppimateriaalin tarkoitus on johdattaa elektronisten tekstiilien tekemiseen ja ohjeet on tarkoitettu väliaikaisten kytkentöjen tekemiseen ja protojen toteuttamiseen. Lukija toteuttaa kytkennät aina omalla vastuullaan. Kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista vahingoista.

Kokeilut tulee tehdä aina huolella. Mikäli kytkennässä ilmenee jotain epäilyttävää, kuten ylikuumenemista, poista heti paristo ja pura kytkentä.

%d bloggers like this: