Uusi kirja – Arktiset e-tekstiilit on vihdoin julkaistu!

Ensimmäinen suomenkielinen teos e-tekstiileistä on julkaistu! Saimme kollegani Piia Pyrstöjärven kanssa vihdoin valmiiksi teoksen, jota olemme jo tovin tehneet. Henkilökohtaisesti minulla vei aikaa suomenkielisten termien kartoittaminen ja kirjan rakenteen suunnittelu vaikka itse esimerkit olivat valmiina jo aikoja sitten. Olen tosi tyytyväinen, että kirja on vihdoin julki! 😀

Teoksessa esitellään elektronisten tekstiilien suunnittelua, arktisuudesta inspiroituen, mikä luo mielenkiintoisia kontrasteja e-tekstiileihin. Kokemus arktisuudesta on usein hyvin kokonaisvaltainen ja teoksen tuotteissa onkin nähtävissä luonnon muotokieli ja luonnonilmiöt kuten kaamos ja revontulet sekä kuultavissa esimerkiksi talvisen metsän äänimaisemia.

Toivoisin teoksen madaltavan teknologiaoppimisen kynnystä ja se voisi toimia hyvin myös perusasteen käsityötunneilla. Teoksen esimerkit johdattavat e-tekstiilien tekemisen perusasioihin kuten virtapiirin ompeluun ja yksinkertaisten kytkimien käyttöön.

Kiitokset Suomen tekstiili ja muoti ry, Lapin yliopisto sekä PROFI 2, arktinen taide ja muotoilu -hanke, sekä opiskelijamme erinomaisista esimerkeistä!

– Emmi

Pääset teoksen elektroniseen versioon tästä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s